Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana vierailin kymmenkunta vuotta sitten Jordaniassa tutustumassa Jordanian ihmisoikeustilanteeseen. Sikäläisen ihmisoikeusinstituutin johtaja löi meidät heti kättelyssä ällikällä valittamalla Suomen ihmisoikeustilannetta.

-Mitä te aiotte tehdä Suomessa naisiin kohdistuvan perheväkivallan kitkemiseksi, johtaja kysyi taktiikkana vanha  Hyökkäys-on-paras-puolustus-lähestysmistapa.

Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma. Sen pahimmat muodot ovat kunniamurhat, sukuelinten silpominen ja raiskaukset sodankäynnin välineenä ja  perheväkivalta. Espanja  EU:n puheenjohtajamaa on nostanut naisiin kohdistuvan väkivallan politiikan esityslistalle.  Viva Zapatero!

Naisiin kohdistuu myös poliittista väkivaltaa. Harvoin olen nähnyt sellaista vimmaa, millä esimerkiksi EU:n hiljakkoin valittua ulkoministeriä Kathy Ashtonia on arvosteltu. Ei ole kuulemma saanut mitään aikaan. On aina väärässä paikassa ja tukkakin on huonosti. Kukaan ei ole kysynyt Herman Van Rompuylta tai Barrosolta , mitä he ovat saaneet aikaan  runsaassa kuukaudessa. Oikeassa oli Saksan ulkoministeri, joka sanoi Astonin kohtelua sovinistiseksi.

Onneksi Suomen ulkoministeri Alex Stubb kutsui piinatun  ladyn Saariselälle. Ulkoministerikokous nöyttää onnistuneen. Hyvä, Stubb!

Myös  osa Jutta Urpilaiseen kohdistuvaa kritikkiä on  puhdasta sovinismia. Viimeisen Suomen Kuvalehden kuvajournalismi sai minut voimaan pahoin. Jutta oli pantu oikein selkä koukussa kumartelemaan Eero Heinäluoman edessä. Tällä menolla meikäläinen  taitaa liittyä telaketjufeministien joukkoon.

Entisenä työministerinä olen hämmästellyt, miten rauhallisesti Suomessa suhtaudutaan kasvavaan työttömyyteen.Vielä on vaikea nähdä,  kuinka korkeaksi työttömyys nousee, puhumattakaan sen sosiaalisista tai poliittisista vaikutuksista. Suomen bruttokansantuotteen pudotus oli viime vuonna suurin sitten kansalaissodan eli yli 90 vuoteen. Vielä runsas vuosi sitten hallitus piti varoituksia syvenevästä lamasta ja kasvavasta työttömyydestä “pessimismin lietsomisena”.

Pessimisti on hyvin informoitu entinen optimisti. Oma synkkyyskerroin on kasvusuunnassa, sillä on vaikea löytää tekijöitä, jotka auttaisivat Suomea nousuun.  Edellisestä lamasta selviytymistä auttoi Nokian nousu ja maailmankaupan alkanut kasvu.  Tällä kertaa ei ole “nokioita” ja eikä maailmankaupan mahdollinen pieni piristys tuo juuri vetoapua. Kaiken kukkuraksi Suomen yllä leijuu myös velkaantumisen, ikääntymisen ja teollisuuden rakennemuutosten gilgotiinit.Lisäksi työmarkkinoilla levottomuus kasvaa. Huhuh-ei käy kateeksi  tulevien eduskuntavaalien vaalivoittajia!

Kokoomus ei ole koskaan ymmärtänyt työvoimapolitiikkaa. Viime vaalit  eduskuntavaalit kokoomus voitti arvostelemalla “tempputyöllistämistä”. Vaikka työttömyys kasvaa, aktiiviseen työllistämiseen käytetyt määrärahat näyttävät pienenevän.Se puolestaan merkitsee varmuudella pitkäaikaistyöttömyyden kasvua, sillä pitkittyvä työttömyys nostaa sekä työttömän kynnystä hakea työtä että työnantajan kynnnystä palkata työtön.

Ennustukseni on: Suomi selviää velkakierteestä, mutta kasvavan työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden  sekä poliittinen että sosiaalinen hinta tulee olemaan rankkaakin rankempi varsinkin kun edellisen laman pitäaikaistyöttömyyden häntä on vielä olemassa.

Ps. On hyvä, että Mauri Pekkarinen lähtee Keskustan puheenjohtajavaaliin ehdokkaaksi. Jos Keskusta järjestäisi avoimet vaalit kaikille kansalaisille, kävisin äänestämässä Mauria .Kevään muotiväri ei ole vihreä, mutta uskon Pekkarisen tuovan  ASIASISÄLTÖÄ poliittiseen keskusteluun. Suomen politiikka on ollut liian pitkään  vain imagojen taistelua. Poliitikkoja on arvioitu etupäässä vain iän, ulkonäen ja sukupuolen perusteella. Juuri  SISÄLLÖISSÄ on Maurin mentävä aukko.

Euroopan piti olla tänä vuonna maailman kilpailukykyisin, osaamiseen perustuva talous, mutta Euroopassa on tänä vuonna  teollistuneiden  maiden heikon talouskasvu. Politiikassa on tuttua sanojen ja tekojen ristiriita, mutta näin suurta kuilua ohjelmien ja todellisuuden välillä on tuskin aikaisemmin nähty. Totuus on, että  EU:n jäsenmaat vähät välittivät Lissabonin strategiasta.

Nyt Lissabonin ylevä strategia saa seuraajan : EU  2020 strategian.  Komissio julkaisee asiakirjan ensi keskiviikkona. EU 2020 oli Euroopan parlamentin käsittelyssä  torstaina. Minäkin sain -ainoana suomalaisena- minuutin ( 1 min.) puheenvuoron. Minuutissa siis piti käsitellä Euroopan suuntaviivat vuoteen 2020 mennessä ja Kreikan velkakriisi. Samaisessa istunnossa oli ensimmäistä kertaa läsnä Eurooppa-neuvoston uusi puheenjohtaja Herman Van Rompuy. Hän tulee sd-ryhmään ensi keskiviikkona, joten voin siellä jatkaa keskustelua.

Nyt Olli Rehnin ja muiden komissaarien tehtävä on kehitellä kunnon keppiä ja  meheviä porkkanoita , jotta jäsenmaat saataisiin sitoutumaan  uusiin tavoitteisiin. Pahiten Lissabonin strategia epäonnistui koulutukseen panostamisessa. Niin taitaa käydä nytkin, sillä jäsenmaat taitavat mieluummin leikata koulutuksesta kuin panostaa siihen, kun  budjettivajeita yritetään kuroa umpeen.

Kreikka on oma lukunsa. Siellä on talouskriisin lisäksi moraalikriisi. Ystävää pitää hädässä auttaa, mutta petollisen ystävän auttaminen on vaikeaa. Kreikassa kantaa nyt hallitusvastuuta  sosialidemokraatit, jotka saivat kaamean  perinnön porvarihallituksela. Muistuttaa hieman Suomen tilannetta 1990-luvun puolivälissä. Silloin Lipposen ykköshallitus joutui vastaamaan Esko Ahon porvarihallitukselta langenneista laskuista: korkeasta työttömyydestä ja kasvavasta valtionvelasta.

Suomea ja Ruotsia kehutaan vuolaasti 1990-luvun kriireistä selviytymisestä. Avaimena pidetään konsensushaluista ja -hakuista politiikkaa eli kriiseissä toimitaan samaan suuntaan. Kreikassa kokeillaan luokkataistelua.

Parlamentin esityslistalla keskiviikon täysistunnossa on Kreikan velkakriisi.  Eurooppa-neuvoston uusi puheenjohtaja Van Rompuy puhuu ensimmäistä kertaa uudessa roolissaan. EU:n päämiehet ovat jo ehtineet luvata auttaa Kreikkaa velkakriisissä. Nyt sitten saamme tietään mitä se tarkoittaa.  Kreikkaa ei saa päästää helpolla, sillä koko Euroopan talousalueen idea on se, että jokainen maa harjoittaa kurinalaista talouspolitiikkaa. Ei ole mitään järkeä siinä, että asiansa hoitaneiden maiden veronmaksajat sitoutuisivat maksamaan kaiken maaillman veijareiden virheet.

Kreikan tilanne on todella vakava.  Budjettivajeen osalta se muistuttaa Suomen tilannetta 90-luvun alussa,mutta kreikkalaista tragediaa pahentaa maan   syvälle juurtunut korruptio.   Lääkäriin pääsee setelitukkoa heiluttamalla. Harmaa talous kukoistaa.Anteeksiantamatonta on, että tilastoja on vääristtelty, mutta korruptio on kaikkein vaikemmin korjattavissa. Kreikkalaiset tragediat yleensä päättyvät jumalalliseen ilmoitukseen toisin kuin Shakespearen draamat. Odotamme jännityksellä, mitä Kreikassa tapahtuu.

Suomessa jotkut -demaritkin- narisevat vieläkin Lipposen hallitusten talouden tervehdyttämistoimia. Heikkoa on menneisyyden hallinta. Jos emme olisi  saattaneet Suomen ulos  silloisesta velka- ja työttömyyskriisistä, olisimme olleet kuin Kreikka: kansainvälisten rahoittajien armoilla. Nyt meillä on silloisen politiikan seurauksena myös turvatyynyjä, joilla olemme pehmentäneet tämänkertaisen kapitalismin kriisin lankeavia laskuja.

Aamulehden toimittaja Taneli Heikka kysyi kolumnissaan  oikean kysymyksen:mihin Mikael Jungner kaatui? Hän myös vastasi:  Suomeen ei mahtunut mediajohtaja, joka avoimesti haastaa kilpailijoitaan väittelyyn ja sotkee alan  monopolien reviirejä.

“ Kysymys on siis kovaakin kovemmasta  taistelusta vallasta ja  rahasta.Keskusta ja Kokoomus löysivät toisensa.Kyseessä oli reviiritaistelu, ja mitä poliittisin valinta, kun Lauri Kivinen valittiin uudeksi toimitusjohtajaksi. Ei mikään puoluepoliittinen  “lautakakasa”pikkujuttu, vaan politiikan ytimiä kouraiseva  tapahtuma.Oli siis aika lapsellista vakuuttelua, että kysymys ei ollut politiikasta, vaan -hehheh, ihan normaalista pikkusievästä  sosialidemokraattisen valtakauden lopettamisesta. 

Varmasti YLEn työntekijät tajusivat tämän 2000-luvun “ lapualais  opperan” libreton ja puolustivat Jungneria rintanapein jne. Jungner oli  pidetty johtaja YLEssä, luova ja salliva ja hänen aikansa jää YLEn historiaan vaikeiden rakenteellisten uudistusten aikana.

Kiitokset Heikalle arvokkaasta analyysistä.