Tänään on Eurooppa-päivä. Minulla on mahdollisuus puhua iltapäivällä Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Paikka on tärkeä, sillä juuri Rotuaarilla minut usein pysäytetään ja kysytään, että oletko ollut siellä Euroopassa. Vastaan aina, että täällähän sitä ollaan -Oulussa keskellä Eurooppaa. Kuulemma juuri Irlannissa ja Suomessa koetaan, että Eurooppa on on siellä jossain- Brysselissä.
Päivän kysymys on: onko Euroopan integraation kulta-aika ohi,kun rauhanprojekti EU ei jaksa enää oikein innostaa? Vastaukseni on: kyllä ja ei. EU:n merkitys golobaalina toimijana tulee varmuudella kasvamaan, mutta toissijaisuusperiaatteen noudattaminen ja valvominen määrittää jatkossa EU:n toimintaa aiempaa vahvemmin eli suomeksi: jäsenvaltiot tulevat yhä tarkemmin vahtimaan oman suvereniteettinsa puolesta.
Ps. Puolustusministeri Häkämiehen puhe oli oikeastaan ensimmäinen, jossa NATO-asiaa pohdiskeltiin normaalia kyllä ei-jankutusta pitemmälle. Oikein hyvä ja analyyttinen puhe. Tarja Cronberg tyrmäsi puheen välittömästi typeräksi ja pääministeri Vanhanen sanoi ministerien käyvän normalia kansalaiskeskustelua. Jos Kekkonen eläisi, niin hän kääntyisi haudassaan: puolustusministeri vetää hallituksen turvallisuuspoliittista linjaa? Tai Paasikivi-hirmuista?
Harmi , ettei eilisellä kyselytunnilla päästy seuraamaan hallituksen turvallisuuspoliittista paneelikeskustelua, kun puhemies ei antanut puheenvuoroa. Kyselytunnit on napitettu etukäteen vähän liian tiukkaan ,joten ihan ajankohtaiselle keskustelulle ei oikein jää enää tilaa.
4 kommenttia kirjoituksesta "Onko EU:n kulta- aika ohi?"
Puhemies tekee puoluepolitiikkaa tarjolla olevilla keinoilla - on tehnyt jo kauan. Kun hän on päättänyt, että nyt keskitytään lillukan varsiin, niin niistä sitten jauhetaan ja ajankohtaisasiat sivuutetaan - varsinkin jos ne ovat kokoomukselle/hallitukselle kiusallisia tai sitten:
JOS puhemies aikoo seuraavana päivänä päästä itse otsikoihin Nato-asioilla esim. esittämäällä neuvoa-antavaa kansanäänestystä Natoon liittymisestä. Tämähän nyt oli tilanne: ei sopinut päästää muita sotkemaan itselle varattua hiekkalaatikkoa!
Entäpä jos EU löytäisi “seuraavan” kulta-aikansa uuden mission? Rauhan rakentamisen ja talousintegraation johdonmukaisena jatkona voisi tulla esimerkiksi SDP:n puheenjohtajaksi pyrkivän Miapetra Kumpula-Natrin tänään esittämä “palkansaajan ja kuluttajan aika”. Uskotko sinä sosiaalisen Euroopan mahdollisuuksiin?
KM
Jakke eurooppaan pistämään unioniasiat kuntoon! On vielä vetreässä kunnossa ja ideoista ei ole idealistilla pulaa..
Oikeassa olet. Kannattaa kuitenkin puhua ääneen niin kuin aina olet tehnyt. Onnea tulevalle piiiitkälle urallesi,
Lisää kommentti