Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pyysi Terijoki-puheitaan anteeksi. Luterilaisen opin mukaan anteeksi saa, jos pyydetään. Laillisen oppositon nimittäminen “maanpettureiksi” on yleistä Zimbabvessa, Venäjällä ja Kiinassa, mutta ei Suomessa.
Valitettavasti varapuhemies Koskinen ei antanut minulle puheenvuoroa eduskunnan kyselytunnilla. Olisikin kysynyt opetusministeri Henna Virkkuselta: ” Onko hallitus tietoinen Siilinjärven koululaitoksen historian-ja yhteiskuntaopin opetuksen hälyttävän heikosta tasosta…”
Anteeksi en kuitenkaan anna sitä, mitä nyt tapahtuu. Suomi on syöksymässä kohti kasvavan velan ja kasvavan työttömyyden kaksoisgiljotiinia. Kaiken kukkuraksi hallitus on sitoutunut samanaikaisesti mittaviin veronkevennyksiin ja menolisäyksiin. Se loppujen lopuksi johtaa sietämättömään budjetin epätasapainoon ja pahenevaan kierteeseen.
Nyt pitäisi olla jälkiviisas etukäteen.
3 kommenttia kirjoituksesta "Uusia syntejä ei anneta anteeksi"
HÄPEÄLLISTÄ. Maassa on kaikkien aikojen ahdinko tulossa. Ja maassa on sivistymättömin ja ylimielisen pojankloppi -tason hallitus miesmuistiin: Tosiasioita ei tunnusteta, korjaustoimia ei osata, asiantuntijoita ei uskota.
Tälläistä saimme, kun uskoimme vaaleissa mainostoimistoihin ja niiden luomaan “työväenpuolueeseen”
ja sen tuomaan TOIVOON. Nyt taitaa kikkailu lähestyä tiensä päätä.
JA HEIKOIMMAT MAKSAVAT!
Valitettavasti kykypuolueessa kykyjä riittää: Henna Virkkusen mukaan “En tiedä, onko se ikävästi sanottu, mutta Sdp ja vasemmistoliitto ovat sellaisia katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät. Meillä ei olla kateellisia siitä, jos kaveri menestyy. Voidaan auttaa vahvoja yksilöitä eteenpäin. He vetävät muita mukanaan.”
Että tällaista tällä kertaa…
Miten on, Liisa, vieläkö annettaisiin anteeksi?
En tiedä mistä on kyse, suomalainen NYKY politiikka tuntuu tarttuvan henkilökohtaisuuksiin varsinaisten asioiden hoitamisen sijaan, siksi minulla on yksi asiakin
Koko nykyinen lama on seurausta puhalluksesta. Kyse on maahanmuuttovetoisesta velkakuplasta joka on nyt puhjennut.
Mitä tulee maahanmuuttoon ja väestön globaaliin räjähdykseen, ja sen yhteydestä suuriin prosesseihin kuten kuluttamiseen, kuluttamiseen velaksi, ilmastonmuutokseen ja resurssipulaan, siitä seuraavassa :
tämä 10 minuutin opetusvideo kertoo miten maapallon väestön valtava kasvu on ylipäätään mahdollista
http://www.youtube.com/watch?v=n7WJeqxuOfQ
tämä kuva kertoo mistä ollaan lähdetty ja missä ollaan nyt
http://www.ac.wwu.edu/~stephan/webstuff/demographs/world.html
http://www.worldhistorysite.com/population.html
http://www.duus.dk/worldstat/p-1.htm
http://www.sustainablescale.org/AreasofConcern/Population/PopulationandScale/QuickFacts.aspx
ja tämä uutinen puolestaan vetää yhteen sen miksi erityisesti jutussa mainittua ryhmää etusijassa EI kuulu vastaanottaa.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1639502
Tämän kehityksen pysäytysaikeissa ei ole kyse rasismista, kyse on rajojen laittamisesta maapallon resurssien takaamiseksi edellisten tietojen pohjalta.
Jokaisen punaisen liikkeen edustajan kuuluu vastustaa maahanmuuttoilmiötä koska väestönkasvu on aivantekijä ympäristön ja resurssien takaamisessa!
EI MAAILMALLA OLE NÄLKÄONGELMAA TAI LAMAONGELMAA VAAN VÄESTÖONGELMA.Tai ehkä vielä paremmin sanottuna väestönkasvun rajoitusongelma.Vanhanaikaiset, lisääntymiseen tähtäävät uskonnot ovat yksi avaintekijä tässä todellisuudessa.
Ja kun EU:ssa ollaan niin “EU on yli neljä kertaa tiheämmin asuttu kuin Yhdysvallat ja noin 40 kertaa tiheämmin asuttu kuin Kanada” - Perustietoa EU:sta 2003
Suomella ei ole MITÄÄN syytä jonkinlaisen Eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä toistaa perässä muutaman Eurooppalaisen suuren maan virheitä ja tästä tulemme saamaan kiitosta vuosikymmen jälkeenpäin.
Miksi katkaista Suomen voittokulku sekaantumalla eurooppalaisiin trendeihin?
Monet lienevät huomanneet miten juuri tänä vuonna finanssijärjestelmän kaatumisen jälkeen suomalaisten viime vuosikymmenien maltti tähän kuplaan lähtemisessä on saanut eurooppalaista ihailua osakseen kaikilta suunnilta!
Nyt meillä on mahdollisuus toistaa sama maahanmuuttokysymyksissä. Sen takia eduskunnan on ehdottomasti hylättävä Astrid Thorsin vapaamielinen maahanmuuttolaki joka tulee käsittelyyn lähi viikkoina.
Lisää kommentti