Juhannuksena teki EU:n huippukokous päätöksen, jonka luulisi aiheuttavan keskustelua myös Suomessa. Juhannuksen uutinen on Irlanti. En tarkoita kyseenalaista “voittoa” kieltää edelleenkin abortit Irlannissa, vaan EU:n turvallisuuspolitiikkaan tullutta uutta kiemuraa.
Monet ovat nimittään Suomessa pitäneet NATO-jäsenyyden vaihtoehtona EU:n yhteistä puolustusta, joka on esimerkiksi Eero Heinäluoman mukaan “looginen seuraus integraatiokehitykselle”.
Ensiksi EU:n yhteistä puolustusta ajanut Ranska käänsi selkänsä ajatukselle ja hyppäsi mukaan NATOn komentorakenteisin. Juhannuksena kaiken kukkuraksi yhteinen puolustus lukittiin Irlannin kansanäänestyksen taakse.
Kehtaako enää kukaan esittää EU:n yhteistä puolustusta NATON vaihtoehtona? Uusia argumenttejä kehiin, vanhat happanivat Juhannuksena!
Ensi viikolla uuden Euroopan parlamentin poliittiset ryhmän päättävät, tukevatko ryhmät Barrosoa komission puheenjohtajaksi. Hallitukset ovat antaneet Barrosolle yksimielisen tukensa, mutta nyt on syytä muistaa, että parlamentti edustaa kansalaisia, ei hallituksia.
Sosialidemokraattisen ryhmän vaalitatappiosta johtuen ei meikäläisillä ole syytä elvistellä, mutta demokratiaan kuuluu vaihtoehtojen tarjoaminen.
Syvenevän talouskriisin oloissa ei ole tietenkään fiksua synnyttää vain poliittista melua ja hälinää, mutta… Tästä keskustelemme ensi viikolla omassa ryhmässämme, joka muuten on kasvanut vaalien jälkeen , kun Italian demokraattipuolueesta valitut mepit siirtyvät PES:n ryhmään.
Eurovaalit olivat Suomessa populismin juhlaa.Onkohan ketään Suomen poliittisessa historiassa päästetty julkisuudessa niin helpolla kuin Timo Soinia? Ei vaihtoehtoa, ei vastauksia, ei ohjelmaa , vain tyhjää retoriikkaa.
Vasemmiston vaalitappiota siunaillessa on unohtunut, että Kokoomuskin hävisi Suomessa. Smile-you are in the EU - tyylin odotetiin Kokoomuksessa nostavan meppimäärän jopa viiteen.Muualla Euroopassa oikeisto vahvistui , muutamissa maissa jopa äärioikeisto.
Sosialidemokraattien tappiot ympäri Eurooppaa olivat suuret. Tosin lisäsimme kannatusta Ruotsissa, Tsekin tasavallassa, Kreikassa, Irlannissa, Slovakiassa ja Sloveniassa, mutta hävisimme raskaasti Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Suomessa.
Nyt on tehtävä kunnon arvio siirtymistä ja vedettävä sitten johtopäätökset. Kaikilla tasoilla on pystyttävä parempaan tulevissa vaaleissa. Oikeistotartunnan leviäminen Euroopassa on pysäytettävä eikä populismin virusta saa päästää epidemiaksi.
Lama, kasvava työttömyys ja oikeistotuuli on vaarallinen yhdistelmä.
Europarlamentin työ alkaa heinäkuun 15. päivä. Tosin jo ensi viikolla on ensimmäinen Euroopan sos.dem.-puolueen PESin parlamenttiryhmän kokous, johon on kutsuttu kansallisten valtuuskuntien vetäjät. Näyttää siltä,että minusta tulee suomalaisvaltuuskunnan vetäjä. Brysselissä keskustellaan parlamentin valiokuntapaikoista ja muista käytännön asioista.
Kiitos vielä kerran tuesta ja luottamuksesta.Omaan vaalitulokseeni olen enemmän kuin tyytyväinen. Yli 45 000 ääntä on valtaisa saavutus! Kiitos kaikille jotka olitte tekemässä tätä pientä ihmettä. Aion pitää yhteyttä teihin kaikkiin ja pitäkää te myös yhteyttä minuun. Kerron myös “uuden elämäni” kuulumisista kotisivullani ja Facebookissa.
Mitähän Euroopan unionille mahtaa oikein tapahtua? Ennusteiden mukaan populistit ja ääriryhmät lisäävät kannatustaan sunnuntain eurovaaleissa. Euroopassa on nyt 30-luvun lamaan verrattava taantuma: työttömien määrä nousee 27 miljoonaan. Lama ja poliittisen järjestelmän toimimattomuus on vaarallinen yhdistelmä.
Entisissä Itä-Euroopan maissa nousee uusi oikeisto.Italiassa Berlusconin hallitus on kaikkea muuta kuin rakentava voima Euroopassa. Eikä vasemmistosta ole Euroopan eheyttäjäksi ja uuden nousun rakentajaksi: Englannin työväenpuolue on sekasortoinen.Ranskan sosialistit ovat tuuliajolla. Voi Eurooppa-parkaa!
Suomesta valitaan 13 meppiä. Pahimmillaan siitäkin joukosta tulee varsinainen kauhugalleria. Mielipidetiedusteluja johtaa Timo Soini, vanhoillinen ja vierasvihasta poliittista kannatusta hakeva huijarisaarnaaja.Hänen imussaan nousee perhepoliittisilta näkemyksiltään vanhoillinen kristillisdemokraatti. Mahtavat puolalaiset katoliset konservatiivit olla tyytyväisiä, kun saavat liberaalista Pohjolasta liittolaisia-Timon ja Sarin. Poliittinen korrektius estää kertomasta, keitä muita painajaismaiseen kauhugalleriaan voi kuulua.
Pessimistiä on sanottu hyvin informoiduksi optimistiksi. Sunnuntai iltana tiedämme, onko pessimismi aiheellista. Viestini on, että nyt jos joskus kannattaa äänestää. Uskokaa tai älkää: EU-vaalit ovat yhtä tärkeät kuin USA:n presidentin ja kongressin vaalit.