Juhannuksena teki EU:n huippukokous päätöksen, jonka luulisi aiheuttavan keskustelua myös Suomessa. Juhannuksen uutinen on Irlanti. En tarkoita kyseenalaista “voittoa” kieltää edelleenkin abortit Irlannissa, vaan EU:n turvallisuuspolitiikkaan tullutta uutta kiemuraa.
Monet ovat nimittään Suomessa pitäneet NATO-jäsenyyden vaihtoehtona EU:n yhteistä puolustusta, joka on esimerkiksi Eero Heinäluoman mukaan “looginen seuraus integraatiokehitykselle”.
Ensiksi EU:n yhteistä puolustusta ajanut Ranska käänsi selkänsä ajatukselle ja hyppäsi mukaan NATOn komentorakenteisin. Juhannuksena kaiken kukkuraksi yhteinen puolustus lukittiin Irlannin kansanäänestyksen taakse.
Kehtaako enää kukaan esittää EU:n yhteistä puolustusta NATON vaihtoehtona? Uusia argumenttejä kehiin, vanhat happanivat Juhannuksena!
Ensi viikolla uuden Euroopan parlamentin poliittiset ryhmän päättävät, tukevatko ryhmät Barrosoa komission puheenjohtajaksi. Hallitukset ovat antaneet Barrosolle yksimielisen tukensa, mutta nyt on syytä muistaa, että parlamentti edustaa kansalaisia, ei hallituksia.
Sosialidemokraattisen ryhmän vaalitatappiosta johtuen ei meikäläisillä ole syytä elvistellä, mutta demokratiaan kuuluu vaihtoehtojen tarjoaminen.
Syvenevän talouskriisin oloissa ei ole tietenkään fiksua synnyttää vain poliittista melua ja hälinää, mutta… Tästä keskustelemme ensi viikolla omassa ryhmässämme, joka muuten on kasvanut vaalien jälkeen , kun Italian demokraattipuolueesta valitut mepit siirtyvät PES:n ryhmään.
6 kommenttia kirjoituksesta "Juhannuksen uutinen"
Mielestäni EU:n yhteinen puolustus on järkevintä hoitaa NATOn kautta, mutta ei niin, että jokainen jäsenmaa huseeraa siellä omana itsenään. Suomelle loogisinta on mennä NATOon EU:n kautta, ja täten pyrkiä ajamaan EU:n NATO-jäsenyyttä.
NATO:n ja EU:n yhteisen puolustuksen lisäksi ainakin pohjoismaiden yhteinen puolustus on kaiketikin varteenotettava vaihtoehto, missä tosin taisi Ruotsin suunnittelema uusi ammattiarmeijamalli sekoittaa pohjoismaisen pakan perinpohjin turvallisuussektorilla, vai…?
Varmaa kuitenkin on, että Venäjällä(kin) taloussektorilla iskenyt lamanpoikanen aiheuttaa tietynlaista vilskettä myös Suomen vastaisella rajalla, sekä konkreettisesti että kuvainnollisesti ajatellen.
Suomen olisi oma kaikkinainen turvallisuutensa, niin puolustuksellinen kuin vaikkapa taloudellinenkin, varmistaakseen pyrittävä pitämään suhteensa isoon naapuriin niin avoimena ja luotettavana kuin suinkin on mahdollista, vaikka siinä varmasti omat vaikeutensa onkin, viitaten nyt vaikkapa hallituksemme jäsenten “negatiivissävytteisiin” mielipiteisiin Venäjä-suhteissa.
Me kun emme vain yksinkertaisesti voi mitään omalle geopoliittiselle asemallemme maailmankartalla - Venäjä on ja pysyy Suomen suurena itäisenä rajanaapurina, niin kauan kuin molemmat valtiot itsenäisinä kulkuaan jatkavat.
Suomen olisi omaehtoisesti alettava ajattelemaan globaalisti oikeudenmukaisemmin ja muutettava esimerkiksi tiettyjä kansainvälisiä talouspoliittisia käytäntöjään, kuten nyt kaksoislaskutuksen salliminen. Kaikkea “vääränlaista” toimintaa kun ei voi hyväksyä loputtomiin vetoamalla aina vain omaan “Suomen etuun”.
Kun EU:n 27:stä jäsenmaasta 21 kuuluu Natoon, on vain aikataulusta kysymys, milloin kaikki jäsenmaat ovat myös Nato:ssa. Nykytilanteessa haikailu Natosta irrallisten EU:n kriisinhallintajoukkojen tulevaisuudesta on vain kansanperinteestä tuttua “pahan” välttämistä kiertoilmaisuilla.
Tuota “pahaa” vältetään sekä idästä että lännestä puhuttaessa. Siis aivan samoin kuin ennen käytettiin kiertoilmaisua karhusta - otso, kontio, metsän kuningas, mesikämmem jne - ettei karhu kostaisi oikean nimen lausuneelle, toimivat jotkut suhteessa Venäjään ja Natoon. Kun nimeä, toimintaa tai mahdollista uhkaa, ei mainita oikealla nimellä, uhka poistuu olemattomiin. Hauska perinteen sovellutus, sanoisin.
“Kehtaako enää kukaan esittää EU:n yhteistä puolustusta NATON vaihtoehtona?”
Onko edes Natokaan mikään oikea vaihtoehto? Ainakaan turvatakuilla ei ole mitään todellista katetta. Kaikennäköisiä papereita voidaan tehdä, mutta kuka pystyy osoittamaan, että turvatakuut olisivat todella turvatakuut. Siihen ei pysty kukaan. Tiukan paikan tullen, tuskin turvatakuiden täyttäjiä löytyy. Varsinkin kun tiedetään mitä varten niitä turvatakuita ollaan hakemassa.
Pikkuvaltiot on ennenkin maailmanhistoriassa uhrattu, eipä jäisi kukaan muu valtio Suomen perään itkemään tiukan paikan tullen, jos vaihtoehtona olisi turvatakuiden täyttäminen.
Pidän turvatakuita huijauksena.
If you know someone around you who is being a little shady and you are getting uncomfortable around them, then maybe you might want to run a small background report on the person in question to make sure that they are ‘who they say they are’.
Many people misrepresent themselves as the situation benefits them
How to Survive Infidelity
Checking up on your Spouse using the Power of the Internet
Coping with Infidelity
Forgiving and Forgetting Infidelity
If any of the above topics rings bell for you, its TIME for you to request us to find more about cheating spouse.
http://www.megahackerz.com
http://matrix.il.pw.edu.pl/~moodle/acai-burn-juice.php - acai berry berry product reviews acai berry burn where to buy in stores in canada = http://moodle.spsbr.edu.sk/acai-berries.php - buy echeck bery reviews on acai berry berry power 500 = http://moodle.mcs-bochum.de/order-acai-burn.php - where can i buy acai advanced free berry berry at caesars palace stores = http://catc.nctu.edu.tw/moodle/acai-diet.php - paypal berry berry and natural melatonin production acai berry berry meltaway tablets = http://lidie3.uniandes.edu.co/moodle/acai-burn-where-to-buy.php - arizona tea echeck berry berry acai berry berry perfect food
Lisää kommentti