Istun nyt ensimmäistä kertaa omassa työhuoneessa täällä Euroopan parlamentissa. Kun aloitin tämän blogini kirjoittamisen, niin tietokoneen äät ja ööt olivat hukassa ja muutkin kirjaimet eri järjestyksessä, kuin mihin olin tottunut. Näppäimistö oli ranskalaisen mepin jäljiltä, joten ei muuta kuin vaihtoon. Se sujuikin nopeasti ja helpotti huomattavasti kirjoittamista. Olen ollut hiukkaisen huvittunut seuratessani suomalaismedian havaintoja meppien [...]
Arkisto: heinäkuu, 2009
Ahtisaari oikeassa
Presidentti Martti Ahtisaari on paheksunut egyptiläisen isoäidin käännytystä epäinhimillisenä.Hän on täysin oikeassa. Lainsäädäntö ei monessa tapauksessa ole ihan näin kireää ja epäinhimillistä, mutta tulkinnat näyttävät olevan sitäkin kovempia. Tietenkin laisäädännössä on vikaa, jos se mahdollistaa moiset tulkinnat. Perhekäsitettä olisi aika oikaista. Parastaaikaa on käynnissä tuskallisia oikeustapauksia, joissa nuorekkaat isovanhemmat yrittävät saada lastenlapsiaan huolettaviksi, mutta turhaan. Lapset sijoitetaan mieluummin muualle, jos omat vanhemmat ovat kykenemättömiä [...]
Täysi tohina päällä
Brysselissä on täysi tohina päällä, vaikka parlamentti aloittaa vasta 14.heinäkuuta. Oikeiston vaalieuforia on hieman laantunut, ja parasta aikaa neuvotellaan kiihkeästi EU:n tulevasta suunnasta ja tyylistä. Ristiriita on aito ja todellinen. Kysymys on siitä halutaanko säilyttää konsensushenki vai tarvitseeko EU sittenkin aitoja ja näkyviä poliittisia ristiriitoja. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että maltillinen oikeisto ei halua rakentaa EU:n tulevaisuutta ja [...]


