Timo Soini väittää blogissaan olleensa ainoa suomalainen meppi, joka käytti puheenvuoron parlamentin käsitellessä uuden komission valintaa. Ei pidä paikaansa, Timo! Kyllä siellä minäkin pääsin ääneen, joten olet kyllä anteeksipyynnön velkaa.
Timolla on paha tapa käyttää “Euroopan parlamentissa “tupailtapuheenvuoro” vain omalle perussuomalaiselle kotikatsomolle ja lähteä sitten muihin hommiin. Ei siis ihme, ettei hän kuunnellut minunkaan puheenvuoroani. No, Timohan valmistautuu seuraaviin Suomen eduskuntavaaleihin.
Minä puolestani kuuntelin tarkkaan Soinin puheenvuoron. Hän kertasi Suomen historiaa ja toisti , kuinka tärkeää on pitää kiinni itsenäisyydestä. Jos kaikki muut mepit olisivat käyttäneet samanlaisen puheenvuoron ja äänestäneet komissiota vastaan, ei yhteisestä politiikasta tulisi yhtään mitään. Silloin ei kannattaisi tietenkään edes pyrkiä parlamenttiin. Se on vähän samaa kuin, jos Suomen eduskunnassa tamperelainen,helsinkiläinen tai oululainen kansanedustaja olisi kiinnostunut vain oman kotiseutunsa asioista.
Onneksi Euroopan parlamentissa on maltillinen eurooppamyönteinen enemmistö. Sen muodostavat sosialidemokraatit, liberaalit , maltilliset konservatiivit ja vihreät, uskon niin, vaikka vihreät äänestivät komissiota vastaan erilaisten euroskeptikkojen ja ääriryhmien joukossa.
Tästä voit katsoa puheenvuoroni:
9 kommenttia kirjoituksesta "Pyydä anteeksi, Timo Soini!"
Timo Soini siis perussuomeksi sanottuna valehtelee !
Euroopan parlamentin täysistuntojahan voi seurata suorana netistä. Häikäilemättömänä pelimiehenä Soini ilmeisesti luulee, ettei istuntoja Suomessa seurata.
Tai hän itse siis ei seurannut keskustelua loppuun, vaan kiirehti suoltamaan potaskaansa.
Soinin plokia ei muuten pääse kommentoimaan.
Hyvä, Liisa, kun tartuit Soinin valehteluun!
Mitä vikaa kommentissani oli?
- kun poistitte sen samantien…
Kysyittekö Mitrolta mielipidettä?
Yst. Terv.
Kosma
Soini ei puhu europarlamentille eikä yritä siihen vaikuttaa pätkän vertaa. Mutta puhe meni juuri sinne, mihin Soini sen suuntasikin.
Sekä YLE että MTV näyttivät Soinin puheenpätkän - sehän oli Timon tarkoituskin. Lisäksi ainakin YLE haastatteli Jäätteenmäkeä ja Pietikäistä. Tavanomaisesta informaatiosta puuttui tällä kertaa jostain syystä Heidi Hautala.
Tuota samaa nelikkoa varsinkin YLE puffasi jo eurovaalikampanjan aikaan. Huippuna oli peräti kahdesti teetetty galluppi : “Kuka on tunnetuin eurovaaliehdokas”?
Todella olennaista tietoa eurovaaliehdokkaan valintaan. Vaan hyvin YLE onnistui galluppirummutuksessaan - ja Soini taas mediapelissään.
Media rakastaa Soinia koska hän tuo politiikkaan väriä. Toimittajien ei tarvitse itse tehdä juttua, koska Soini pureskelee kaiken valmiiksi.
Soini on hyvä irtopisteiden kerääjä, mutta haluaisinpa nähdä hänet hankalassa poliittisesta tilanteessa, jossa joutuu ihan oikeasti ottamaan kantaa tai vastuuta. Tätä tuskin tullaan ikinä näkemään koska a) Soini osaa populistina kiertää karikot kaukaa ja b) toivottavasti Soini ei pääse koskaan vastuulliseen asemaan.
Nyt kyllä liityn Jollaksen paikalliseen Sos.Dem-puoluveosastoon Mitron isoproidina.
Näin on!
Satutaan olee Veikko Vennamon kavereita kumpikin…
Niin - ja puh numero paikalliselle jäsenhankkijalle tiedoksi vaan - on 0500-310912…
Meinas unohtuu
Eipä kauheasti yllättänyt tuo Timon toiminta. Olen tuntenut hänet 1970-luvulta asti, ja vaikka tietyllä tavalla pidänkin hänestä, olen myös tullut valitettavan vakuuttuneeksi siitä, ettei hänellä ja sitä kautta hänen puolueellaankaan ole mitään muuta linjaa kuin se, että Timolle lisää elintasoa ja siitä siivu Ramille kans´. Jos tuon elintason saisi olemalla kommunisti, Timo luultavasti olisi. Tai jos sen saisi myymällä mummonsa, Timo luultavasti möisi.
Muistan, kun takavuosina juttelin SMP:n ja Perussuomalaisten pitkäaikaisen puoluesihteeri Rolf “Fred” Sormon kanssa, ja kysyin, että mitä tapahtuisi, jos seuraavissa vaaleissa hänen puolueensa yhtäkkiä saisikin 200 kansanedustajaa? Sormo rehellisesti vastasi, että ei harmainta hajua, ja tämä oli totuudenmukainen vastaus. Perususomalaisille kaikki on kaupan, kunhan Timo saa siitä rahaa, ja Rami siivun kans´.
Pekka Kosma Repo: Syyllinen ilmoittautuu.
Suoritin Liisan sivuille siirron palvelimelta toiselle, ja ihan tyylipuhtaastihan se ei mennyt, koska onnistuit kommentin kirjoittamaan siirron aikana. Näin kun katselin sähköpostista.
Tässäpä tämä Pekka Kosma Revon kommentti:
“Perusrehellinen Hyvä!
Taidat pelätä Mitro-meppiä. Tosi kusettajaa [ort].
Cooglaamalla - Timo Soini [kat] - saat videolla nähdä puolituntisen tosi “suoltamista” tosi papilta [sdp].
Valehtelu Kunniaan!”
Oikein hyvä kunniani palautus - kiitos!
Lisää kommentti