Poliittisen lähihistorian kummallisimpia temppuja on ollut vasemmiston perinteisen parlamentarismia korostavan linjan muuttuminen presidentin asemaa korostavaksi. Vasemmistoliitto ja Sdp ovat valitettavasti hupenevan kannatuksensa takia tarrautumassa korostamaan presidentin asemaa, kun sillä on gallupeissa kansalaisten tuki. Vasemmistoliitto näyttää nyt olevan syvimmässä “presidenttiuskossa”.
Mitähän mahtaa ent. Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja perustuslakiasiantuntija Esko Helle ajatella, sillä hän on ollut yksi aktiivisimmista kansanvallan ymmärtäjistä ja ajajista sekä oikeastaan yksi nyt käynnissä olevan prosessin isistä?
Liityin aikoinaan SDP:n jäseneksi juuri liikkeemme syvän kansanvaltaa ja eduskunnan asemaa kunnioittavan perinteen takia, jota Sdp on aina edustanyt, jopa ns. tynkäeduskunnan aikana. Nyt Eero Heinäluoma ja Annikka Lapintie oikein kilpailevat presidenttimyönteisemmän puolueen tittelistä.
Perustuslakia pohtiva Taxellin komitea esittää, että pääministerin asemasta Suomen edustajana Euroopan unionin toiminnassa säädettäisiin perustuslaissa.Esitystä perustellaan aivan oikein sillä, että näin turvataan eduskunnan asema ja vaikutusmahdollisuudet Suomen EU-kantojen määräytymisessä. Presidentin päättöksentekoon komitea esittää rajoituksia silloin, kun valtioneuvosto valtioneuvoston ratkaisuehdotus vastaa eduskunnan kantaa. Varmasti ajan myötä selviää, mitä kaikkea tämä tarkoittaa.
3 kommenttia kirjoituksesta "Vasemmisto harhapoluilla"
Oikeassa olet. Kyllä hävettää. En ymmärrä alkuunkaan, en Heinäluoman-Koskisen-SDPn enkä ennen tätä valtaoikeuskähinää suuresti arvostamani presidentti Halosen toimintaa. Presidenttihän tässä on SDPn johdon päät kääntänyt - Lipponenkin on tehnyt täyden kuperkeikan.
Heinäluoman-Koskisen perustuslakityöryhmä ja puheenjohtaja Urpilainen laskee populistisesti taktikoiden puolueen nousevan taas hallitukseen. Mutta miksi Halonen kattaa tuleville porvaripresidenteille juhlapöytää - hänen kaudellaan kun valtaoikeudet eivät miksikään muutu.
Tahtoisin puheenjohtaja Urpilaisen kansantajuisesti selvittävän, miten kuuden vuoden ajaksi valittavan yhden henkilön - siis presidentin - päätöksenteko ulkopolittikan osalta voi olla demokraattisempaa ja viisaampaa kuin eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen.
Suomessa tulee olemaan porvaripresidentti ainakin yhtä kauan kuin demaripresidenttien putki tulee kaikkiaan kestämään eli noi 30 vuotta aluksi. Sen vallan turvaamiseksiko Heinäluoman-Koskisen SDP ja presidentti taistelevat? Ja heittävät samalla hyvästit SDPn pitkälle, johdonmukaiselle taistelulle parlamentarismin edistämiseksi!
Yhden eduskuntavaalikampanjan vuoksi tuo on anteeksiantamattoman kova hinta.
Kiitokset suoraselkäisyydestä. Jos ihmisellä on periaatteita, on vahvasti jotain mieltä silloin se tulee tuoda julki vaikka olisi vastoin puoluejohdon kantaa.
Periaatteellisuuden arvoa tässä tapauksessa lisää vielä se että olet tarttunut SDPn varsinaiseen mottiiviin tässä tapauksessa eli päivänselvään äätenkalastukseen periaatteella tarkoitus pyhittää keinot.
Liisa on nyt harhapoluilla ja johtaa keskustelua tarkoituksella harhaan eli presidenttiin.
Perustuslakituomioistuin on useissa maissa toimiva tuomioistuin joka valvoo maan perustuslain toteutumista. Perustuslakituomioistuin muun muassa antaa ratkaisuja lakien perustuslainmukaisuudesta sekä antaa päätöksiä kansainvälisten sopimusten soveltuvuudesta maan perustuslain kannalta.
Suomessa sen sijaan ei ole perustuslakituomioistuinta vaan perustuslain toteutumista valvoo eduskunnan perustuslakivaliokunta. Tämän johdosta Suomen perustuslakivaliokunta ei ole poliittisesti riippumaton vaan on hallituspuolueiden talutushihnassa.
Perustuslakivaliokunnan 17:sta jäsenestä 11 hallituspuolueiden edustajia. Perustuslakivaliokunnan yhdeksästä varajäsenestä kuusi on hallituspuolueiden edustajia.
Tehdään Suomesta oikeusvaltio ja lyökäämme kuokka korruption juuriin
http://www.facebook.com/#!/group.php?v=info&gid=331276325438
Lisää kommentti