Mari Kiviniemen hallitus jatkaa Matti Vanhasen hallituksen Isoa Linjaa sekä hyvässä että pahassa. Tulevaisuuden kannalta hankalinta on, että isoja  päätöksiä siirretään ja siirretään. Molempien hallitusten avainkäsitteiksi ovat muodostuneet “työryhmän asettaminen ” ja ” tämä asia siirtyy seuraavan hallituksen ratkaistavaksi”.

Porvarihallituksen ydinuudistuksia piti olla sosiaaliturvan  uudistaminen ja verotuksen kokonaisremontti. Molemmista tuli- hiirenliivit. Rakenteellisia ja systeemisiä uudistuksia ei hallitus ole saanut aikaan siitä huolimatta, että sillä on historillisen laaja tuki eduskunnassa.

Hallitus on onnistunut suhdannepolitiikassa. Velkaelvytys maksaa kuitenkin noin 12 miljardia euroa, ja se lasku on maksettava. Lääkkeet tiedetään:  työurien pidentäminen, tuottavuuden kohentaminen ja panostaminen tutkimukseen ja koulutukseen, mutta mitä tehokkaammaksi lääke tidetään, sen vaikeammin nieltävä se  näytää olevan. “Kaikki tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta kukaan ei tiedä, miten tulla sen jälkeen uudelleenvalituksi”, tiivisti totuuden Jean-Claude Juncker.

Hallitus saa syyttää itseään, että tuottavuus-sanalle on tullut huono kaiku. Se on liian usein merkinnyt vain irtisanomisia.Tuottavuuden kohentaminen on kuitenkin modernissa taloudessa lähes ainoa keino saada aikaan kasvua ja työllisyyttä. Tuottavuuden maineenpalautus on siis paikallaan.

 Entä työurien pidentäminen? Tiukassa työelämässä uupuneille ei ole ihan helposti myytävissä eläkeiän lakisääteinen pidentäminen.

Työurien pidentämiseksi olisi  hyvä kaivaa naftaliinista vanha hyvä ajatus komiteasta, joka lyhyessä ajassa selvittäisi kaikki eri vaihtoehdot työurien pidentämiseksi.

Lipposen 1. hallituksen Kansallinen Ikäohjelma oli monessa suhteessa hyvä esimerkki ja menestys.Muutama vuosi sitten pokkasi Suomi Bertelmanns-säätiön palkinnon siitä, että Suomi on parhaiten EU:maista ennakoinut ja läpivienyt toimenpiteitä,joilla ikääntymishaaste otettiin vastaan esimerkiksi eläkepolitiikassa.Se oli silloin oikeansuuntaista, mutta sittenkin  riittämätöntä.

Vaaleihin on aikaa reiluari yli puoli vuotta. Puolessa vuodessa ehtii saada paljon aikaan, jos on poliittista tahtoa ja johtajuutta.

Samaan aikaan kun Euroopan parlamentti pistää suitsia pankinjohtajien bonuksille ja optioille, myöntää Suomen valtio lisäpalkkaa jättieläkkeen muodossa johtajilleen. Kaiken lisäksi päätökset tehdään salaa. Kysymys ei ole vahingosta, vaan linjasta ja täydellisestä avoimuuden puutteesta. Herätys, ministeri Häkämies!  Suomalainen politiikka kaipaa todellakin glasnostia ja perestroikaa. Salailu ei ole nykyaikaa, ja kohtuuttomuus on huono esimerkki.

Aikaisemmin on jo käynyt ilmi, että valtionyhtiöt kuten Finnair ja Vapo ovat salanneet toimitusjohtajiensa lisäeläkkeen maksun suuruuden. Nyt vuorossa on valtion sijoitussalkkua hoitavan Solidiumin tapaus, jossa Solidiumin johtajan kuukausipalkaksi tulee yli 30 prosenttia tiedettyä enemmän. Kaikki tämä tapahtuu ministeri Jyri Häkämiehen silmien alla, vaikka ylisuurten etujen  myöntäminen on ollut kiellettyä vuodesta 2007.

Kun pankkikriisin johdosta johdon palkitsemisjärjestelmiä tarkasteltiin Euroopan parlamentissa, kiinnitin huomiota siihen, että valtionyhtiöissä on myös kohtuuttomia palkitsemisjärjestelmiä ja valtionyhtiöt salaavat toimtyusjohtajiensa lisäeläkkeen maksun suuruuden. Sain esitykselleni työllisyys-ja sosiaalivaliokunnan tuen.

EU:n elimet ovat johdon palkisemisen suhteen paljon suomalaista päätöksentekoa ankarampia. Suomessa katsotaan liian usein kohtuuttomuutta läpi sormien.