Suomi oli 90-luvun alkupuoliskolla kriisimaa – lähellä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhousta. Olimme kasvavan velan ja korkean työttömyyden kaksoisgiljotiinin alla. Suomen selviytymistä tuosta kriisistä pitävät eurooppalaiset asiantuntijat esimerkkinä nykyisille Euroopan kriisimaille.
Suomessa ei vieläkään tajuta tuon kriisin syvyyttä ja selviytymistarinan merkitystä, vaan päinvastoin jurnutetaan
” uusliberalismin” rantautumisesta Suomeen.
Menneisyyden hallinnassa olisi varsinkin vasemmistolaisissa piireissä parantamisen varaa. Olihan koko vasemmisto yhdessä vihreiden kanssa Lipposen 1. hallituksessa tekemässä tärkeitä ja kauaskantoisia tulevaisuusratkaisuja.
Uusliberalismiin kuuluu verotuksen muuttaminen suurituloisia suosivaksi. Lipposen ensimmäisessä halituksessa nostettiin pääomaverotusta ja osinkotulojen verotusta. Keskellä syvintä lamaa Suomessa vahvistettiin hyvinvointipalveluja luomalla mm. lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus. Silloin panostettiin myös hurjasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja saatiin Suomi kestävälle kasvu-uralle. Työvoimapolitiikkaan panostettiin niin, että Kokoomusta hirvitti. Työehtosopimusten yleissitovuudesta pidettiin tiukasti kiinni. Ammattiyhdistysliike nousi kunniaan, kun uusliberalismin tavoite oli ay – liikkeen tuhoaminen.
Paavo Lipposen hallitukset siis estivät uusliberalismin rantautumisen Suomeen.