Suomi oli 90-luvun alkupuoliskolla kriisimaa – lähellä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhousta. Olimme kasvavan velan ja korkean työttömyyden kaksoisgiljotiinin alla. Suomen selviytymistä tuosta kriisistä pitävät eurooppalaiset asiantuntijat esimerkkinä nykyisille Euroopan kriisimaille.
Suomessa ei vieläkään tajuta tuon kriisin syvyyttä ja selviytymistarinan merkitystä, vaan päinvastoin jurnutetaan
” uusliberalismin” rantautumisesta Suomeen.
Menneisyyden hallinnassa olisi varsinkin vasemmistolaisissa piireissä parantamisen varaa. Olihan koko vasemmisto yhdessä vihreiden kanssa Lipposen 1. hallituksessa tekemässä tärkeitä ja kauaskantoisia tulevaisuusratkaisuja.
Uusliberalismiin kuuluu verotuksen muuttaminen suurituloisia suosivaksi. Lipposen ensimmäisessä halituksessa nostettiin pääomaverotusta ja osinkotulojen verotusta. Keskellä syvintä lamaa Suomessa vahvistettiin hyvinvointipalveluja luomalla mm. lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus. Silloin panostettiin myös hurjasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja saatiin Suomi kestävälle kasvu-uralle. Työvoimapolitiikkaan panostettiin niin, että Kokoomusta hirvitti. Työehtosopimusten yleissitovuudesta pidettiin tiukasti kiinni. Ammattiyhdistysliike nousi kunniaan, kun uusliberalismin tavoite oli ay – liikkeen tuhoaminen.
Paavo Lipposen hallitukset siis estivät uusliberalismin rantautumisen Suomeen.
Taistopoika
Toimitsijana ammattiyhdistysliikkeessä tuolloin toimineena seurasin tilanteiden kehitystä ja politiikan muotoutumista lähituntumalta. Tilanne muodostui ja oli sisällöltään juuri niin kuin Liisa kertoo. Kannatan Paavo Lipposta presidentiksi juuri noista syistä. Vaikka Tasavallan presidentin valtaoikeuksia on mielestäni vastuuttomasti kavennettu, on hänellä instituutiona hyvin paljon mahdollisuutta tukea hyviä kehitteitä ensinnäkin taustalla neuvotellen, sekä julkisesti kannattaen hyviä asioita. Siksi Nyt Tarvitaan Paavo Lipposta!
"MoreLiver"
Vaikka olenkin sitä mieltä, että Lipposen hallitus teki budjettipoliittisesti hienoa työtä, mielestäni Jaakonsaari kääntää Lipposen saavutukset päälaelleen.
Talouden vakauttamisen ansiot kuuluvat pääosin luottokelpoisuuden säilyttäneelle ja säästöt aloittaneelle Ahon hallitukselle sekä erityisesti markan devalvaatiolle ja kellutukselle. Siitä vienti lähti vetämään 90-luvulla, ja Lipposella ei ollut siihen osaa eikä arpaa.
Itse asiassa Lipposen hinku euroon ensimmäisten joukossa on osoittautumassa katastrofaaliseksi virheeksi. Luulisi ensimmäisestä yrityksestä opitun jotain, kun oppiminen onnistui Englannilta ja Ruotsiltakin.
Ymmärrän kyllä, että Jaakonsaaren täytyy “firman” puolesta olla Paavon puolella. Niinhän politiikassa toimitaan, puolueen etu yli kansakunnan edun. Jaakonsaaren talousasioihin liittyvien aiempien lausuntojen valossa epäilen, että tämä on lisäksi hänen oma henkilökohtainen mielipiteensä.
Spartacus
Olen samaa mieltä Liisan kanssa, suomalaisilla tuntuu olevan historian tuntemus hukassa. Ajat olivat todella hankalat ja vertaukset tämän päivän talouskriisistä pahiten kärsineisiin maihin eivät mene aivan ohi.
Arvostan Paavo Lipposta siitä että hän ainakin kantaa vastuunsa, niin onnistuneista kuin epäonnistuneistakin ratkaisuista, eikä yritä kiemurrella niiden edessä (tätä tekevät varsinkin Niinistö ja Haavisto, ja myös Arhinmäki. Kaksi edellistä herraa olivat ministereitä ja vasemmistoliitto oli hallituspuolue.) tai esitä täysin realismista vieraantuneita ja käytännössä mahdottomia ratkaisuita (Väyrynen ja Soini ovat kunnostautuneet tässä.)
Omaa äänestyspäätöstäni en ole vielä tehnyt, mutta vastuunkanto ja ulkopolitiikan taitaminen painavat siinä vaakakupissa paljon.
KansanKomissaari
Tainnu Liisa pieneltä unohtua, ehkä tarkoituksella, Lipposen ajan kauhut Suomessa. Heikoimpien etuuksia leikattiin kovalla kädellä. Lapsilisät, kansaneläkkeet ja opintotuet olivat Lipposen, ja myös Jaakonsaaren, aikana hallituksen erityiskohtelussa, eli ne joutuivat ennennäkemättömien leikkausten kohteeksi. Samaan aikaan kaikkein rikkaimpien tuloverotusta laskettiin rajulla tavalla.
Totuus taisi olla kuitenkin olla se, että toveri Lipponen sen uusliberalismin Suomeen kaikessa kauheudessaan toi.
Petri Lahesmaa
Siinä oli ensin Iiro Viinanen Lipposen ja pyynnöstä ja sitten Sauli Niinistö katsomassa, että emme pudonneet IMF:n syliin.
Tämän seikan suuri, ellei suurin osa SDP:n äänestäjistä tietää ja muistaa. Siinä on demareiden iso dilemma näissä vaaleissa.
En ole asiasta riemuissani. Harmissani olen Lipposen puolesta.
Vesa
KansanKomissaarille pitää huomauttaa sen verran ettei esimerkiksi opintotukia leikattu, mutta niitä korotettiin vähemmän, kun ei ollut yksinkertaisesti rahaa.
Pitää kuitenkin nähdä tilanne että jos valtiontalous on niin huonossa kunnossa kuin se oli 90-luvun laman jäljiltä niin paha siinä on alkaa mannaa ja hunajaa kansalle jakamaan.
Suurtyöttömyyden nujertamisesta annan reilun tunnustuksen Lipposelle, vaikka toisen puolueen kannattaja olenkin.
Kari Makkonen
Hieno kirjoitus Jaakonsaarelta. Demareiden kannattaisi harjoitella menneisyyden hallintaa.
Lipponen teki huonoja päätöksiä ollessaan pääministeri, mutta mukaan mahtui myös paljon oikeaa politiikkaa. Sama koskee myös hänen valtiovarainministeriään Niinistöä kuin myös ympäristöministeri Haavistoakin. Jälkimmäisiä herroja ei vaan tunnuta hiillostavan näistä asioista.
Piki Oulusta
Suomen vuoden 1991-1992 kriisi on täällä Keski-Euroopassa tuntematon asia. Siitä selviäminen oli taitoluokka, josta Euroopan nykyiset kriisimaat kuitenkin voisivat hakea esimerkkiä. Mutta myös kriisieurooppalaisten itsensä tulisi katsoa rajojensa ulkopuolelle ja liikkua sinne, missä on työtä. Pitää sisäistää olevansa eurooppalainen. Minä jätin työttömyys-Suomen 20 vuotta sitten ja aloitin uuden työrupeaman Saksassa. Kriisi oli minulle uuden elämän alku. Samoin Suomi oikealla politiikallaan ja oikeilla valinnoillaan johti maan kriisistä uuteen akuun. Odotan Suomen poliitikkojen nytkin tekevän oikeita valintoja. Uusliberalismin seurauksista voi Saksassa lukea lähes päivittäin lehdistä. Mielelläni kertoisin täällä edelleen Suomesta, jossa pidetään huolta.