Suomessakin ovat kymmenet kolumnistit ja pääkirjoittajat  toistaneet, kuinka sosialidemokratia on tehtävänsä tehnyt ja koko liike on menettänyt otteensa työläisiin ja nuoriin. Tätäkään kohtalonsormea ei ole, vaan Ranskassa pystyttiin älykkäällä vaalikampanjalla herättämään luottamusta työläisiin, nuoriin ja älymystöön. Pystyykö suomalainen sosialidemokratia ottamaan  yhteiskunnallisen keskustelun ilmaherruuden, sen näyttää parin viikon kuluttua pidettävä puoluekokous?

Kreikka puolestaan räjähtää, sillä siellä on menetetty toivo. Vastuu maansa pelastamisesta on nyt kreikkalaisilla itsellään. Kreikassa  katsotaan  totuutta suoraan silmiin viimeistään kesäkuussa, kun  Kreikassa katkeaa palkkojen ja eläkkeiden maksu, jos luvatut apumiljardit eivät tule Kreikan tileille.  Rahaakin tärkeämpi kysymys on Kreikan poliittisen järjestelmän tulevaisuus, joka sekin on kuilun partaalla. Demokratian vahvuus ja viisaus on aina ollut pyrkimys ja taito löytää ratkaisuja vaikeissakin oloissa. Tätä demokratian syvintä olemusta testataan nyt Kreikassa.

Euroopan näkymät eivät ole häävit. Tarvitaan  kasvua, josta onkin tullut taikasana. Kasvua ei kuitenkin  voi taikoa kuin kaniinia taikurin hatusta. Jo puheet  siitä, että säästösuunnitelmat hylätään kokonaan, lisää epäluottamusta ja  estää kasvun siemenien kylvämistä. Joko-tahi -asetelmista pitää siirtyä sekä-että -ajatteluun. Tarvitaan sekä vakautta että kasvua.

   Ranskan vaalitulos antoi vauhtia kasvun ja työllisyyden nostamiselle politiikan ykköstavoitteeksi. Kasvu-ja työllisyyspakettia kasataan  parasta aikaa. Saamme projektilainat, joilla rahoitetaan  yhteisiä eurooppalaisia infrastruktuurihankkeita ja panostusta koulutukseen ja tutkimukseen. Ranskan vaalitulos vauhditti monia muitakin vasemmistolaisia rakenteellisia uudistuksia. Finanssitransaktiovero eli varainsiirtovero tai Tobininvero – rakkaalla lapsella on monta nimeä-, saa vauhtia. Taistelu veroparatiiseja ja veronkiertoa vastaan voimistuu ja keskustelu minimipalkkojen nostosta ja Euroopan laajuisesta  minimitoimeentulosta ja -palkasta alkaa.

Kriisitietoisuuden ja optimismin ylläpitäminen yhtäaikaa ei ole ihan helppoa. Ennenvanhaan saarnamiehet löivät pöytään helvetin kauhut , jonka jälkeen itse ilmoittautuivat pelastajiksi. Politiikassakin menetellään usein samoin, mutta se ei ole usein uskottavaa eikä kanna juuri koskaan  pitkälle.Tunnettu on myös vanhan toimitsijan ohje nuorelle poliitikolle: “Jos et muuten pärjää, niin yritä rehellisyydellä”.

 On mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi Suomen poliittinen kulttuuri muuttuu vaalirahakohujen ja kasvavan politiikkavastaisuuden jälkeen. Pöytätavat todennäköisesti siistiytyvät, hyvä niin.  Pöytätapojen lisäksi olennaista on kyky päätöksentekoon. Se on kaikkein tärkein asia, jota myös markkinat seuraavat röntgenkatseellaan. Kataisen-Urpilaisen hallituksen  kyky solmia raamisopimus ja päätökset työurien pidetämiseksi olivat todella merkittävät.Luulenpa, että näillä  päätöksillä helpottui  velkapaine ja Suomen asema AAA-maana varmistui.

Vaalikausi on erittäin lyhyt. Ensimmäinen vuosi menee yleensä työryhmiä perustettaessa ja selontekoja suunniteltaessa. Toisena vuotena hallituspuolueet yrittävät näyttää äänestäjillä väriä  ja toisille hallituskumppaineilla kaapin paikkaa, ja kolmantena alkaa valmistautuminen seuraaviin vaaleihin.  Helposti käy niin, että asiat hautautuvat työryhmiin ja politiikkaohjelmiin.  Näin kävi edellisellä hallitukselle ja näin on vaarassa käydä Kataisen hallitukselle merkittävissä reformeissa kuten kuntauudistuksessa ja sosiaalipolitiikan reformeissa.

Lyhyt, lyhyempi, vaalikausi!  Vuosi sitten valituilla kansanedustajilla ja ministereille ei todellakaan ole aikaa hukattavana.

Hollantilaiset demarit haluavat siis  haastaa oikeistohallituksensa oikein  kunnolla- alhaalta ylös. Uuden puheenjohtajan tehtäväksi on annettu sytyttää  uusi, vasemmistolainen ja  radikaali henkäys vanhaan kunnianarvoiseen demaripuolueeseen, jossa on havaittavissa ikääntymiseen liittyvää sydämen vajaatoimintaa ja verisuonten kalkkeutumista.

Suomessa tilanne on erilainen, mutta pohjimmiltaan samanlainen  kuin Hollanissa. Demarit ovat Suomessa hallituksessa ja puheenjohtajana on nuori, laajaa luottamusta puolueen sisällä nauttiva  Jutta Urpilainen. Puoluekokoukseensa valmistautuva Sdp voisi kuitenkin kopsata hollantilaisilta idean ja valita Urpilaisen uudelleen ja radikalisoida puoluehallitusta.

Mielikuvia ei kannata vähätellä. Mielikuvat ovat maailman suurimmat markkinavoimat. Siksi minua harmittaa, että mielikuva sosialidemokraatteista nössöinä säilyttäjinä on niin vahva, kun taas vihreät ja muut porvarit koetaan radikaaleina uudistajina.  Tietenkin loppujen lopuksi on kysymys sisällöistä, muutoksen suunnasta.

Nuorisotyöttömyyteen on käytävä nyt käsiksi ennennäkemättömällä vimmalla. Niin Suomessa kuin muissakin Euroopan jäsemaissa ja koko EU:n tasolla. Nuorisolle toivo paremmasta on erityisen tärkeä.

Suomi nousee Euroopan mallimaaksi nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi, mikäli suunnitteilla oleva nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu. Kunnianhimoon onkin syytä, sillä nuorisotyöttömyyden nujertaminen on avain monen ongelman ratkaisemiseksi.
Nuorison työllistymisellä nostetaan työllisyysastetta ja pidennetään työuria, mutta ennenkaikkea vähennetään syrjäytymisen uhkaa.

On jännittävää seurata täältä Euroopan parlamentista, mitä ensi torstaina yhteiskuntatakuun toteuttamista selvittänyt työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvosto tulee esittämään. Suomea arvostetaan ja kuunnellaan. Jos pystymme innovoimaan tässä koko Eurooppaa vaivaavassa ongelmassa, niin meitä kuunnellaan entistä enemmän. Tilanne nuorisotyöttömyyden suhteen on erityisen herkkä ja avoin. Kreikassa ja Espanjassa nuorisotyöttömyys on 50 prosenttia, Irlannissa vastaava luku on 30 jne. Lähes kaikissa Euroopan maissa luku on kolmenkymmenen seutuvilla – Suomessa ja Ruotsissakin yli 20.

Jos halutaan, että ihmiset jäävät eläkkeelle myöhemmin, on myös huolehdittava siitä, että heidän annetaan työskennellä pidempään. Ikäsyrjintä on valitettavan yleistä  juuri työelämässä.Tämä edellyttää johdonmukaista muutosta kohti ikääntymisen huomioonottavaa työelämää. Suomi on- yllätys, yllätys- maailman johtavia maita ikääntyvät ja erilaiset elämäntilanteet huomioivien työelämän toimintatapojen kehittämisessä. Valitettavasti työpaikoille asti nämä innovaatiot pääsevät liian harvoin. Ikääntyvien työssäkäynnistä voisimme oppia Ruotsista: miksi naapurimaassa 70 prosenttia 64 täyttäneistä on yhä töissä? Meillä Suomessa 55-64 vuotiaista työelämässä on huomattavasti väehemmän eli voin 55%. Uusi VATT:n johtaja Juhana Vartiainen pitää tätä  olennaisena Ruotsin kilpailukykytekijänä.

Suomi on myös ikärasistinen maa. Kun Saksaan juuri valittiin presidentiksi 72-vuotias Joachim Gauck, ei siellä ollut hänen ikäänsä mikään keskustelunaihe. Suomessa vasta pidetyissä vaaleissa Paavo Lipposta piikittelivät iästä jopa hänen muutamaa vaivaista vuotta nuoremmat kilpailijansa.

 Euroopan unionin meneillään oleva teemavuosi on Aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi. Ajatelkaapa kuinka paljon luovuutta ja energiaa vapautuisi, jos ihmiset oikeasti kokisivat elämässään,  että juuri nyt olen sopivan ikäinen? Yleisin kokemus lienee, että ensiksi ihminen on pitkään liian  nuori ja melkein välittömästi liian vanha, ja aina väärän painoinen.

Meteli oli hirmuinen ja tunteisiin käypä. Pohjois-Suomea ei muka sen jälkeen enää puolusteta. Jouduin opposition ja osittain hallituskumppanimme Kokoomuksen paikallispoliitikkojen tikkatauluksi, kun en sanoutunut irti työministerinä silloisesta Lipposen 1. hallituksen päätöksestä. Keskustapuolue oli silloinkin oppositiossa ja meteli oli sanoinkuvaamaton. Aluepolitiikkaa leipälajinaan pitävä Keskusta  ei kiittänyt Kainuuta tukevaa ratkaisua. Ei tietenkään, ja  lupasi valtaan päästyään palauttaa varuskunnan Ouluun.

Oulu virkosti nopeasti ja toivotut kompensaatiot toteutuivat.Menetetyt työpaikat tietenkin harmittivat, mutta uusia tuli tilalle.Tänään kukaan ei kaipaa Oulun varuskuntaa muusta kuin nostalgiasyistä.  Kajaanissa taas Kainuun prikaati on aluetaloudellisista syistä erittäin keskeinen. Kerron tämän kaiken siksi, että haluan rohkaista varuskuntansa menettäviä paikkakuntia toimimaan nopeasti ja hallituspuolueiden kansanedustaajia pitämään päänsä kylminä.

 Huomaan, että nyt alkaneessa keskustelussa  puolustusvoimien leikkauksista  käytetään ihan samoja argumenttaja: alueellinen maanpuolustus heikkenee ja maanpuolustustahto romahtaa ikäänkuin varuskunnilla olisi jotain tekemistä maanpuolustustahdon kanssa. Onko oululaisten maanpuolustustahto heikentynyt varuskunnan lakkauttamisen myötä? Ei varmasti.

Maanpuolustustahto syntyy ihan muista asioista kuin varuskunnista. Se syntyy yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta ja eheydestä.  Epäoikeudenmukaisuus ja syrjäytyminen rapauttavat maanpuolustustahtoa eivät varuskunnat.

Olimme myös ministereinä samassa hallituksesssa ja mieleeni on jäänyt Pekka Haaviston taitavuus puolustaa Suomen metsäpolitiikkaa asiattomia hyökkäyksiä vastaan. Kun kiista oli kuumimmillaan ja saksalainen kuluttaja raivoissaan,  Pekka otti ja lähti ympäristöministerinä Saksaan kertomaan, mitä Suomen metsissä todella tapahtuu. Uskottavana vihreänä ympäristöministerinä saksalainen media rauhoittui ja ”metsärauha” saatiin aikaan. Ilman tätä Suomi olisi menettänyt satoja työpaikkoja niin sahoilla kuin metsäteollisuudesssakin.

Sauli Niinistön taas muistan taitavanana ja ärhäkkäänä valtiovarainministerinä, joka oli intohimoisesti leikkaamassa  erityisesti ulkoministeriön resursseja ja lakkauttamassa suurlähetystöjä. Kerran hän tiukkasi, että lukeeko kukaan niitä ulkoministeriön papareita. Ministeri Kalevi Hemilä ja minä ilmoittauduimme muistioiden suurkuluttajiksi.  En kiistä, etteikö Sauli niinistö olisi kansainvälinen. Hän varmasti on kuin kala vedessä Frankfurtissa ja Luxemburgissa, mutta globaali näkemys häneltä puuttuu. Siksi Haavisto on mielestäni kansainvälisempi, vaikka kokenut kolumnisti Jarmo Virmavirta toisin väittää.

 Paavo Lipposelle ja Sdp:lle vaalit olivat murskaavan tappiolliset. Niinkuin ihmisellekin, on myös puolueelle kriisi parhaimmillaan uuden alku. Eurooppakin on alkanut punertua.Ranskassa demarien kannatus kasvaa. Saksan osavaltiovaaleissa demarit voittavat vaalit toisensa jälkeen. Tanskan uusi demaripääministeri on EU:n puheenjohtajamaa. Sosialidemokratian kulta-aika ei ole siis  ohi: se on tulossa!

Vaalitappiossa oli yksi hyvä puoli: se murtaa mielikuvan Sdp:sta vanhana valtapuolueena. Sitähän on pönkittänyt -hyvässä ja pahassa- SAK – “nuo miljoonat olkapäät” , mikä sekin on myytti.  Myös puheet “punakoneesta” ovat myyttinen tarina. Kaikkea tätä on vahvistanut  SDP:n 30 vuotta kestänyt presidenttikausi. Ei ole ihme. jos kaikesta “pahasta” syytetään juuri  sosialidemokraatteja.

Ihminen ja puolue saattavat kriisissä myös käyttää energiansa syyllisten etsimiseen , käpertyä ja mennä siihen nurkkaan, jonka muut osoittavat.Nyt SDP:lla on aito mahdollisuus uudistua, jos paine perinnepuolelle siirtymisestä  pystytään  estämään.

Uusliberalismiin kuuluu verotuksen muuttaminen suurituloisia suosivaksi. Lipposen ensimmäisessä halituksessa nostettiin pääomaverotusta ja osinkotulojen verotusta. Keskellä syvintä lamaa Suomessa vahvistettiin hyvinvointipalveluja luomalla mm. lasten subjektiivinen päivähoito-oikeus. Silloin panostettiin myös hurjasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen ja saatiin Suomi kestävälle kasvu-uralle. Työvoimapolitiikkaan panostettiin niin, että Kokoomusta hirvitti. Työehtosopimusten yleissitovuudesta pidettiin tiukasti kiinni. Ammattiyhdistysliike nousi kunniaan, kun uusliberalismin tavoite oli ay – liikkeen tuhoaminen.
Paavo Lipposen hallitukset siis estivät uusliberalismin rantautumisen Suomeen.

Timo Soini on kehunut vuolaasti brittikonservatiivi David Cameronin vetäytymistä Euroopan kriisirahastosta. Cameron asettui koko konservatiivisella voimallaan Lontoon  finanssikapitalismin tueksi. Suomessa ei ole havaittu, että saman liikkeen teki Soini asettumalla Cameronin tueksi. Voiko köyhän asialla enää vähemmän olla?

Suomessa käydään nyt turhan kiivasta keskustelua osallistumisesta EU:n pysyvään kriisirahastoon (EVM). Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanta on kiistatta jumalansanaa: perustuslakia on noudetettava kaikissa käänteissä, mutta yhtä tärkeää Suomen vaikutusvallalle on, että Suomi on mukana nyt pelastamssa euroa ja Eurooppaa. Nämä kaksi asiaa on sovitettava yhteen. Pitää vain olla liikkeellä ja etsiä ratkaisuja, kuten Paavo Lipponen on sanonut. Vain tarpeeksi rohkea sanoo Kyllä!

Olen käsittänyt, että EVM:n resurssien lisääminen tehdään aina yksimielisesti. Siis Suomenkin rahat ovat ison yksimielisyyslukon takana. Kukaan ei voi päättää Suomen puolesta, paljonko Suomi käyttää siihen rahaa. EVM:n kuitenkin pitäisi voida käyttää   yksimielisesti päätettyjä resursseja määräenemmistöllä, jotta yksikään maa ei voisi jarruttaa tai pitkittää päätöksentekoa. Näin on käytäntö myös Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssa.

Jälleen kerran tulee mieleen edesmenneen Ruotsin legendaarisen valtiovarainministerin Kjell-Olof Feldtin muistelmissaan kertoma viisas havainto. Hän sanoi, että liian usein taloudellisesti välttämättömät päätökset ovat poliittisesti mahdottomia ja sitten kun ne ovat poliittisesti mahdollisia, ne ovat jo talouden kannalta tarpeettomia…