Kalevan kolumni 2.5. 2012
Ajat ovat toiset, mutta vappu on aina sama. Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä, joskin suomalaisessa vapussa on kompromissin makua. Joskus aikaisemmin jako oli selvä: kaupungeissa työläiset marssivat ja ylioppilaat juhlivat, ja maalla perunat nostettiin itämään. Nyt juhlivat kaikki yli puoluerajojen.
Vappu on ollut aina kevään juhla. Polvisukat piti saada, vaikka lunta oli maassa. Kotona kinasteltiin paitsi polvisukista myös vappumarssista. Isäni lähti vappumarssille, äitini ei missään tapauksessa. Hänestä marssiminen oli vastenmielinen ilmiö, olipa edessä minkä värinen lippu tahansa.
Lapselle tilanne oli ristiriitainen. Olisin halunnut lähteä isän kanssa marssimaan, mutta en aiheuttaa pahaa mieltä äidille.
Vappuna 2012 marssit eivät ole muotia, mutta vasemmisto voimistuu ja vahvistuu monien yllätykseksi kovaa vauhtia Euroopassa. Karl Marxkin on yllättäen noussut haudasta. Ranskassa ideologinen keskustelu käy kiivaana. Sosialisti ja ekonomisti Francois Hollande etenee kohti vaalivoittoa. Pörssi hermostui, vaikka mies tunnetaan ajattelevana pragmaatikkona.
Suomessa ideologisen keskustelun räväytti käyntiin toimitusjohtaja Björn Wahlroos kirjallaan Markkinat ja demokratia. Kirja on analysoitu jo puhki, analysoijina Timo Harakka ja Olli Rehn.
Björn Wahlroosin ansioksi laskettakoon, että kapitalismikritiikki alkoi vihdoin myös Suomessa. Ideologinen keskustelu on valloillaan monissa Euroopan maissa puhumattakaan Yhdysvalloista, jossa talouspoliittinen keskustelu on ärhäkkää ja monipuolista. Myös laatulehti Financial Times on jo pitkään ylläpitänyt keskustelua kapitalismin ongelmista.
Björn Wahlroos yrittää kääntää historian pyörää taaksepäin ja palauttaa kunnian jo kuolleelle ja kuopatulle ja kansalaisten silmissä oikeutuksensa menettäneelle uusliberalismille. Wahlroos pilkkaa julkisia palveluja ja ylistää markkinavapauksia uusliberaalien taloustieteilijöiden esikuvien mukaisesti.
Uusliberalistit pitävät verotusta kaiken pahan alkuna yhtä uskollisesti kuin vanhan koulukunnan psykiatrit selittävät potilaan ongelmien johtuvan vain lapsuudesta. Tämän opin mukaan erityisesti rikkaiden verotuksen keventäminen tuottaa kasvua, joka sitten murusina laskeutuu myös köyhimmän väestönosan pöydille.
Elävän elämän esimerkit kertovat kuitenkin toista. Pohjoismaita käytetään taloustieteessä esimerkkinä malleista, joissa korkean verotuksen mahdollistamilla julkisilla palveluilla on nimenomaan luotu talouskasvun ja työllisyyden edellytykset. Myös modernia Saksaa pidetään tänään esimerkkinä, jossa korkea verotus ja hyvinvointipalvelut tukevat talouden menestystä.
Yhdysvalloissa suhtautuminen verotukseen on edelleen suurimpia politiikan vedenjakajia. Suomessa keskustelu on maltillista ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ajama solidaarisuusvero otettiin tyynesti vastaan, joten Wahlroosin esityksillä tuskin on vastakaikua.
Marx oli monessa asiassa oikeassa ja monessa myös väärässä. Eräässä asiassa Marx oli jopa aikaansa edellä: hän ennusti kapitalismin kehityksen olevan tuhoavien ja luovien toimien yhtyeenkietoutumista ristiriitaisella tavalla. Tämä väite on totta ja tämän päivän todellisuutta.
It-perusteinen globaalitalouden kehitys on ollut menestystarina. Maailmassa köyhyys on vähentynyt. Kaupan vapautuminen ja kulttuurinen avartuminen on vapauttanut valtavasti luovia voimia. Ihmisoikeustilanne on myös parantunut. Ainakin tietoisuus ihmisoikeuksien loukkauksista saavuttaa kaikki nopeasti.
Samalla ovat näkyvissä valtavat kriisit ja uudet tuhoutumisen aihiot. Kasvun hedelmät ovat jakautuneet ennennäkemättömän eriarvoisesti ja globaalitalous on ajautunut pitkittyneeseen romahtamisen tilaan. On tapahtunut historiallinen varallisuuden ja tulonjaon muutos rikkaimman prosentin hyväksi.
Tavallisten työtätekevien ihmisten ansiot ovat polkeneet paikallaan samalla kun johtajien palkat ovat moninkertaistuneet. Moraalikato synnyttää epäluottamusta ja epäluuloa koko markkinataloutta kohtaan. Yhdysvalloissa syntynyt Occupy Wall Street -liike puhuukin 99 prosentin puolesta sitä yhtä prosenttia vastaan, joka on varastanut kasvun puhumattakaan veroparatiiseista. Siellä ne rahoitussektorin voitot luuraavat.
Professori Heikki Patomäki on vastailmestyneessä kirjassaan Eurokriisin anatomia (Into 2012) Wahlroosia analyyttisempi. Hän käyttää termiä finansialisaatio. Sillä hän tarkoittaa Yhdysvalloista alkanutta, Euroopan finanssikriisiin syössyttä prosessia, jossa rahoitusmarkkinat, rahoituslaitokset ja rahoituseliitit saivat valan ja kontrolloivat yhä enemmän taloudellisia toimia ja myös julkista päätöksentekoa.
Rahoituksen ylivalta on Patomäen mukaan muuttanut yritysten käyttäytymistä. Lyhyet voitot syövät pitkän ajan investoinnit. Myös talouspolitiikan prioriteetit ovat muuttuneet: alhainen inflaatio ja kilpailukyky ovat tunkeutuneet entisen työllisyyden edistämisen sijaan.
Mitähän Karl Marx ajattelisi talouskriisistä vappuna 2012? Tyynenä hän toteaisi tämänkertaisen kapitalismin kriisin olevan kapitalismin normaalia dynamiikkaa ja mutaatiota. Lääkkeeksi hän määräisi globaalia keynesiläisyyttä, sillä globaaleihin ongelmiin löytyy vain globaaleja ratkaisuja.
Iloista Vappua!
