Liisa Jaakonsaari: Euroopan mielenmaisema muuttuu myönteisemmäksi

Liisan vieraskolumni Kalevassa 18.9. 2012

Syksy saapuu aina hiipien. Ensin sen huomaa viilentyvissä päivissä ja syksyn satoa korjatessa. Reppuselkäiset koululaiset ovat kuitenkin varmin merkki syksystä: kesä on luovuttamassa.

Brysselissä pienet reppuselät ovat harvinainen näky. Turvallisuussyistä lapset sekä tuodaan että viedään kouluun. Suomalaislapset voivat onneksemme elää turvallisesti ja opiskella maailman parhaissa kouluissa.

Euroopan parlamentissa syksy alkaa optimistisemmalla mielellä kuin kesällä kukaan uskalsi aavistaa. Komissaari Olli Rehninkin silmistä oli havaittavissa pieniä toivon pilkahduksia yhteisellä meppiaamiaisella viime viikolla Strasbourgissa.

Myös yleinen mielipide EU:sta on kohentunut. Viime viikolla julkistetun eurobarometrin mukaan ihmiset suhtautuvat tänään unioniin positiivisemmin kuin pitkään aikaan ja suurimman osan mielestä Euroopan parlamentti edustaa instituutioista parhaiten Eurooppaa. Suomeen tämä uuspositiivisuus ei ole vielä rantautunut.

Yhä useammalla eurooppalaisella on mielipide Euroopasta. Tämä on tärkeää, sillä välinpitämättömyys on pahin uhka. Mielipiteet tosin hajoavat jyrkemmin kuin aikaisemmin: sekä kannattajien että vastustajien määrä on kasvanut. On hyvä, että Euroopasta keskustellaan ja väitellään enemmän kuin kenties koskaan aikaisemmin. EU on teemana Suomessa myös kunnallisvaalien alla, vaikka kuntapäättäjien päätetehtävä on kehittää oman kuntansa hyvinvointipalveluja pyöräteistä terveydenhoitoon.

Positiivisempi Eurooppa -ilmapiiri on mysteeri, sillä kriisi ei ole missään tapauksessa hellittänyt. Työttömyys kasvaa koko Euroopassa. Kriisimaissa kurjistuminen on jatkunut, kun leikkauksia on tehty luihin saakka. Ei taida enää olla asiantuntijaa, jonka mielestä velkakriisiin tarjottu leikkauslääke olisi ollut tehokas. Mitä enemmän kriisimaiden palkkoja tai eläkkeitä leikataan, sen vähemmän verotuloja kassaan kilahtaa ja sitä nopeammin velkavuori kasvaa. Siksi Eurooppa velkaantuu ja velkaantumisen seurauksena kriisimaiden tappajakorot puuduttavat paitsi kriisimaat myös koko Euroopan kasvun aihiot.

Poliittista muutosta on kuitenkin ilmassa sekä politiikan sisällössä ja valtasuhteissa. Viimeisin esimerkki on Hollannin vaalit. Maahanmuuttovastaisuus, anti-islam-retoriikka ja EU-viha eivät enää purreet vaaleissa. Eurooppa-myönteisyys ja järkevä talouspoliittinen linja saivat kansalaisten tuen. Populismi ei purrut, vaan hollantilaiset antoivat tukensa Eurooppa-myönteisille puolueille. Hollanti on näillä näkyminen putoamassa siitä epävireisestä kuorosta, joka on jarrutellut kriisimaiden auttamista.

Muutosta tullaan näkemään myös politiikan Isossa Linjassa. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso esiintyi Euroopan parlamentissa vakuuttavammin kuin koskaan ennen. Barroso ei ujostellut ottaessaan esille Ison Vision: ”Ei pelätä sanoja: meidän tulee edetä kohti federaatiota”, hän sanoi. Hän määritteli federalisminsa demokraattisten kansallisvaltioiden federaatioksi, joka pystyy käymään käsiksi yhteisiin ongelmiin.

On totta, että luovutimme suvereniteettiamme eli kansallista itsemääräämisoikeuttamme liittyessämme Euroopan unioniin.

Velkaantumalla koko Eurooppa on nyt luovuttanut valtaansa markkinoille. Nyt suvereniteetti on vallattava markkinoilta takaisin vahvistamalla federalistisia rakenteita.

Ensimmäinen askel on pankkiunioni. Se on mielestäni ensimmäinen kunnon esitys siitä, miten pankkeja pitäisi valvoa ja miten vastuuttomat pankit saataisiin maksamaan omat virheensä.

Euroopan unionissa käyvät pian muutoksen tuulet. Uudistaminen ja uudistuminen onnistuvat vain, jos se perustuu oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden periaatteille.

Komission työohjelmasta voin lukea – ensimmäisen kerran – lupauksen, että Euroopan unionissa ryhdytään tosissaan torjumaan veropetoksia ja veronkiertoa sekä vihdoin puututaan veroparatiiseihin.

Miksi näin ei ole aikaisemmin tapahtunut? Siksi, että jäsenmaat eivät ole antaneet komissiolle mandaattia puuttua tähän muutamia jäsenmaitakin hyödyttävään vääryyteen.

Integraatiota aiotaan siis syventää. Se edellyttää vahvaa ja vakuuttavaa demokraattista vastuuta ja valvontaa. Miten vakuuttaa kansalaiset siitä, että kysymyksessä on kansalaisten oma projekti, ei poliittisen ja taloudellisen eliitin projekti?

Lopuksi pari sanaa rikinkatkusta, joka on värittänyt poikkeuksellisesti suomalaista keskustelua. Ketkä ovat rikkidirektiivin hyvät, pahat ja rumat?

Pahat löytyvät Matti Vanhasen hallituksen ministereistä, jotka hyväksyivät Kansainvälisen Merenkulkujärjestön Imon sopimuksen rikkirajoista vuonna 2008. Vanhanen on tunnustanut syntinsä ja saa anteeksi. Pahana jatkaa Mauri Pekkarinen, joka syyttää meppejä. Hyviin laskisin Satu Hassin, joka neuvotteli asiasta Suomelle piirun verran edullisemman ratkaisun.

Jos rikkidirektiivi olisi kaatunut Euroopan parlamentissa, mitä enemmistö Suomen mepeistä halusi, Imon Suomen kannalta epäedullisemmat päätökset olisivat tulleet voimaan joka tapauksessa. Direktiivi antaa Suomelle mahdollisuuden omin päätöksin tukea vientiteollisuutta.

Välimerellä on nyt pakko siirtyä vähärikkisempään polttoaineeseen joka tapauksessa vuonna 2020, vaikka Imon-sopimus mahdollistaisi vielä viiden vuoden siirtymäajan.

Totuus on tässäkin asiassa poliittista tarua ihmeellisempi